Arvioiden mukaan alkoholinkäytöstä seuraa suomalaisilla työpaikoilla vähintään 500 miljoonan euron kustannukset. Tue työntekijääsi digitaalisten palvelujemme avulla.

Alkoholin ongelmakäyttö näkyy työelämässä sairauslomina ja työtehon laskuna. Sairauspoissaolojen lisäksi alkoholin ongelmakäyttö on yhteydessä mielenterveydellisistä syistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Arvioiden mukaan alkoholinkäytöstä seuraa suomalaisilla työpaikoilla vähintään 500 miljoonan euron, mahdollisesti jopa yli miljardin euron vuosittaiset kustannukset. Pahimmillaan päihteiden käyttö voi aiheuttaa työpaikalla turvallisuusriskin.

Työssäkäyvistä miehistä 39 % ja naisista 14 % käyttää alkoholia yli riskirajojen.

Työntekijän alkoholinkäyttöön puuttuminen ei ole helppoa. Alkoholin haitallisen käytön vaikutukset työhyvinvointiin ja sen aiheuttamat kustannukset kuitenkin edellyttävät asian käsittelemistä.

Tue työkykyä ajoissa

A-klinikka Oy:n verkkoterapia on joustava hoitomuoto, jossa sosiaali- ja terveysalan ammattilainen tukee asiakasta alkoholinkäytön vähentämisessä tai lopettamisessa. Jo muutaman päivän sairausloman kuluilla tarjoaa työntekijälle noin 4 kuukauden hoitojakson verkkoterapiassa.

Verkkoterapiassa hoitoon pääsee nopeasti, ilman jonoja. Palvelu on saatavilla koko Suomeen.

Verkkoterapialla alkoholin ongelmalliseen käyttöön voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa tai hoitaa jo ilmaantuneita ongelmia.

Ajasta ja paikasta riippumaton hoito on helppo sovittaa työssäkäyntiin, sillä verkkoterapia on tietokoneella käytettävissä verkossa. Ammattilaista tavataan etäyhteyden välityksellä. Verkkoterapia soveltuukin hyvin myös vuorotyöläisen tai työssään paljon matkustavan arkeen.

Työnantaja voi maksaa hoitojakson suoraan laskulla. Lisäksi on mahdollista hyödyntää ohjausta työterveyden kautta. Verkkoterapiassa hoitoon pääsee nopeasti, ilman jonoja.

A-klinikka Oy:llä on pitkä kokemus niin alkoholiin, huumeisiin kuin toiminnallisiin riippuvuuksiin liittyvien ongelmien hoidosta. Olemme Yhteiskunnallinen yritys, ja toimintamme tuotot palautuvat yhteiseen hyvään.

Kysy lisää

Ota yhteyttä myyntiimme, niin kerromme lisää palveluistamme.

Tutustu palveluihimme

Lue lisää

Lähteet

Numerot puhuvat: Kuinka tehokkaasti alkoholin aiheuttamia taloudellisia tappioita työpaikoilla voisi vähentää? Aleksi Miettinen ja Elias Rantapuska. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 2018.

Työ ja terveys Suomessa 2012. Timo Kauppinen, Pauliina Mattila-Holappa, Merja Perkiö-Mäkelä, Anja Saalo, Jouni Toikkanen, Seppo Tuomivaara, Sanni Uuksulainen, Marja Viluksela ja Simo Virtanen (toim.). Työterveyslaitos 2013.